Liudan huippumaita viime vuosina kaatanut Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi valmistautuu ensi elo-syyskuun EM-karsintoihin huippukovassa seurassa. EM-kisoissa yhdeksänneksi venynyt Suomi on vastannut myönteisesti Italian, Saksan ja Turkin turnauskutsuihin.
Suomen naisten maajoukkueen uusi päävalmentaja Anton Mirolybov on nimennyt maajoukkue-ehdokkaiden listalleen kaikkiaan 26 pelaajaa. Viime vuosien profiilipelaajien lisäksi listassa on peräti kymmenen ensikertalaista. Naisten maajoukkuekesä alkaa 10.–13. toukokuuta Tikkurilassa järjestettävällä leirillä. Ennen EM-karsintoja (13.6.-14.7.) Suomi pelaa PM-kisat Oslossa ja kohtaa kotiyleisön edessä Viron ja huippumaa Liettuan.
Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.
“Susijenginäkin” tunnettu, EM-kisoissa mainiosti menestynyt Suomen miesten koripallomaajoukkue saa vuoden 2012 EM-karsintoihin virallisen kannustuskappaleen. ”Susijengi 2012” -työnimellä kulkevan kappaleen esittävät Rähinä Recordsin artistit Uniikki, Brädi ja Timo Pieni Huijaus. Kappaleen tuottaa kaikkien aikojen menestyneimpiin Suomi-räppäreihin lukeutuva Elastinen.
Suomen Koripalloliitto on valinnut aikuisten maajoukkueiden pelipaikat ensi kesän EM-karsintojen kotiotteluille. EM-kisoissa yhdeksänneksi venyneen Suomen miesten maajoukkueen eli ”Susijengin” kotiluolana säilyy Helsingin Jäähalli. Korisnaiset pelaavat puolestaan kotiottelunsa Tikkurilan Valtti Areenalla, Vantaalla. Myös kotiotteluiden ajankohdat ovat tarkentuneet.
Suomen koripallomaajoukkueen eli tuttavallisemmin ”susijengin” EM-karsintavastustajiksi arvottiin sunnuntaina Münchenissä Puola, Belgia, Sveitsi ja Albania. Viime kesänä EM-kisoissa yhdeksänneksi venyneen Suomen tähtitakamiehet Petteri Koponen ja Teemu Rannikko katsovat tulevia EM-karsintoja kohti luottavaisena ja haluavat Suomen pikaisesti takaisin EM-kisaparketeille.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueille arvottiin sunnuntaina ensi kesän EM-karsintavastustajat. Maajoukkueita odottaa tiiviit kuukauden mittaiset karsintarupeamat, joissa seulotaan joukkueet vuoden 2013 EM-kisoihin. Suomen alustavat otteluohjelmat on julkaistu.
Naisten maajoukkueen runkopelaajien Tiina Stenin ja Heta Korpivaaran mukaan Suomen arpaonni EM-karsintojen sunnuntaisissa lohkoarvonnoissa oli suotuisa. Molemmat uskovat omiensa yllätysmahdollisuuksiin ensi kesän karsinnoissa.
Suomen koripallomaajoukkue saa ensi kesän EM-karsinnoissa vastaansa Puolan, Belgian, Sveitsin ja Albanian. Lohkoarvonnat suoritettiin sunnuntaina Saksan Münchenissä. EM-karsinnat pelataan 15.8.2012 – 11.9.2012. Kunkin kuuden karsintalohkon kaksi parasta sekä neljä parasta lohkokolmosta selviytyy Slovenian vuonna 2013 isännöimiin EM-kisoihin.
Naisten maajoukkueen taival päävalmentaja Anton Mirolybovin alaisuudessa alkaa kesäkuussa 2012, jolloin Suomi pelaa paikastaan vuoden 2013 Ranskassa järjestettäviin EM-kisoihin. Suomi kohtaa ensi kesän EM-karsintojen E-lohkossa Kreikan, Latvian, Luxemburgin ja Italian.
Kansainvälisen koripalloliiton Euroopan jaosto FIBA Europe julkaisi sunnuntaisessa arvontatilaisuudessaan nuorten vuoden 2012 EM-kisojen lohkojaot. Suomen nuorisomaajoukkueet matkaavat ensi kesän aikana Viroon, Makedoniaan, Romaniaan, Bulgariaan ja Bosnia-Hertsegovinaan.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on myöntänyt nuorten EM-turnauksien 2012 järjestelyoikeudet. Suomen korisnuoria, ”sudenpentuja” odottavat kisamatkat Bosnia-Hertsegovinaan, Bulgariaan, Makedoniaan, Romaniaan ja Viroon. EM-turnauksien lohkoarvonnat suoritetaan 4.12.2011 Münchenissä.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on julkaissut joulukuun 4. päivänä Münchenissä suoritettavien EM-karsintojen arvontakorit. Kesän EM-kisoissa upeasti yhdeksänneksi sijoittuneet Suomen korismiehet pääsevät arvontoihin ykköskorissa. Arvonnoissa selviää Suomen EM-karsintavastustajat kesälle 2012.
Kansainvälinen koripalloliitto on julkaissut karsintaformaatin Sloveniassa 2013 järjestettäviin miesten EM-kilpailuihin. Uusi karsintajärjestelmä on jatkoa jo aiemmin julkaistulle päätökselle, jonka mukaisesti A- ja B-divisioonajaottelu poistetaan ja kaikille tarjotaan yhtäläiset mahdollisuudet selviytyä EM-lopputurnaukseen.
Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.
Koripallon EM-karsintaottelu Portugali-Suomi käynnistyy keskiviikkona 24.8. klo 23.40 Suomen aikaa. Aiemmista ennakkotiedoista poiketen URHOtv ei pysty esittämään ottelua suorana lähetyksenä tv-kanavallaan. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä klo 23.35 alkaen URHOtv Playssa sekä Sonera URHOtv Totalissa. Lisäksi ottelu esitetään jälkilähetyksenä URHOtv:n maksukanavalla seuraavana päivänä, torstaina 25.8. klo 18.15 alkaen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia