Suomen koripallomaajoukkueen taival EM-karsinnassa päättyi tällä erää kitkerään kotitappioon Latvialle. Ilman neljää aloitusviisikon tähteään pelannut Suomi menetti kahdeksan pisteen johtonsa viimeisen viiden minuutin aikana ja hävisi lukemin 90-93 (50-42). Suomen EM-kisahaaveet lepäävät nyt kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) syyskuussa tekemien päätöksien varassa.
Koripallon miesten EM-karsinnassa on enää yksi pelipäivä jäljellä. Suomi kohtaa päätöspelissään Vantaan Energia Areenalla sunnuntaina Latvian. Samaan aikaan ratkotaan kolmessa huipputasaisessa karsintalohkossa EM-kisalippujen kohtaloita. Myös Suomen jatko-ohjelma on vielä hämärän peitossa.
Suomen koripallomaajoukkueen riveissä pyörremyrskyn lailla läpimurron tehnyt Sasu Salin seuraa maajoukkuekaverinsa Teemu Rannikon jalanjälkiä. Vasta 19-vuotias Salin on allekirjoittanut kolmivuotisen sopimuksen Euroliiga-joukkue Olimpija Ljubljanan kanssa. Rannikko edusti Ljubljanaa kausilla 2005-07.
Naisten maajoukkue sinnitteli ennakkosuosikki Montenegron kannoilla 27 minuuttia torstai-illan EM-karsintaottelussaan Cetinjessä. Kotijoukkue osoitti kuitenkin kovuutensa viemällä kolmannesta jaksosta alkaneen yhdeksän minuutin jakson häkellyttävästi 24-1 ja koko ottelun 89-61 (45-34).
Suomen koripallomaajoukkue pysyi tavoitteessaan kolmen jakson verran EM-karsintaottelussaan Israelia vastaan. Nokia Areenalle pakkautuneiden 11 000 israelilaisfanin riemuksi kotijoukkue kuitenkin hyödynsi vieraidensa nukahduksen kolmannella jaksolla, karkasi ja vei voiton lukemin 85-71 (32-33).
Suomen koripallomaajoukkueen konkariosastoon kuuluvalle Antti Nikkilälle on järjestetty komeat puitteet miehen ”tuplajuhlille”. Keskiviikkona 32-vuotispäiviään viettävä Nikkilä pelaa uransa sadannen maaottelun, kun Suomi kohtaa Tel Avivin Nokia Areenalla EM-karsinnassa kotijoukkue Israelin 11 000 katsojan edessä.
Naisten maajoukkue matkusti keskiviikkona EM-karsintojen viimeiseen vierasetappiinsa Montenegroon. Joukkue jatkaa avausvoittonsa metsästämistä kovinta mahdollista vastustajaa vastaan, sillä Montenegro on voittanut kuudesta ottelustaan viisi ja päihittänyt lähimmän kilpailijansa Turkin kerran.
Italialle kärsityn kotitappion sisuunnuttama Israel esiintyi vakuuttavasti Latvian-vierailullaan. Israel nöyryytti latvialaisia lukemin 92-56 ja pysyi mukana kisassa, jossa ratkaistaan EM-karsintalohkon A kärkisijat. Seuraavaksi Israel isännöi Suomea torstaina Tel Avivissa.
Suomen naisten maajoukkue oli lähellä hakea ensimmäisen voittonsa pitkässä EM-karsintarupeamassaan. Maanantai-illan karsintaottelussa Unkaria vastaan Suomi johti pisteellä vielä runsas minuutti ennen loppua, mutta syyllistyi loppuhetkillä harkitsemattomiin ratkaisuihin ja hävisi kirvelevästi 56-61 (26-28). Suomi jatkaa karsintojen C-lohkossa ainoana voitottomana joukkueena.
Suomen koripallomaajoukkue osoitti jälleen taistelutahtonsa, kun susi-paidat kaivoivat itsensä kuopasta villisti pelissä eläneen kotiyleisön avittamana ja sai loppuhetkillä vielä mahdollisuuden voittoheittoon. Lopputuloksena oli kuitenkin sydäntä raastava tappio Italialle lukemin 83-85 (30-48).
Suomen koripallomaajoukkue kohtaa Vantaan Energia Areenalla NBA-tähtiensä Andrea Bargnanin ja Marco Belinellin johtaman Italian maanantaina selkein tavoittein. Loukkaantumisten murjoma Suomi pyrkii ravistamaan aiempien EM-karsintaotteluiden mustat hetket pelistään, saamaan puolustuksen intensiteettinsä optimitasolle ja ylläpitämään tason läpi kamppailun.
Suomen naisten maajoukkue jatkaa EM-karsintojen avausvoittonsa metsästämistä maanantaina Vantaalla Unkaria vastaan. Suomen valmistautumista otteluun on varjostanut joukkueessa kiertänyt vatsatauti, joka on pakottanut tähän asti neljä pelaajaa vuodelepoon.
Suomen koripallomaajoukkuetta vastaan maanantaina Vantaan Energia Areenan parketilla asettuva Italia on löytänyt pelirytminsä. Yskähdellen EM-karsintarupeamansa aloittaneet italialaiset ovat voittaneet nyt kaksi peräkkäistä ottelua. Myöhään perjantai-iltana Italia nitisti NBA-tähtiensä Andrea Bargnanin ja Marco Belinellin johdolla Latvian.
Suomen koripallomaajoukkue ei pystynyt järjestämään jymy-yllätystä EM-karsintojen lohkokärki Montenegrolle. Vahvasti EM-kisoihin matkalla olevat montenegrolaiset hallitsivat ilmatilaa ja tekivät fyysisyydellään Suomen illasta tukalan. Montenegro voitti dramaattisen lopun saaneen ottelun 91-71 (52-37).
Suomen naisten maajoukkue kohtasi perjantai-illan EM-karsintaottelussaan Istanbulissa Turkin, joka ratkaisi ottelun heti kättelyssä ja tyylitteli selkeään 89-64 (49-25)-voittoon. Suomen iskukykyä verotti ärhäkkä vatsatauti, joka on kiertänyt joukkueessa keskiviikosta alkaen.
Suomen koripallomaajoukkue aloittaa EM-karsintojen toisen puoliskon vaikeimmalla mahdollisella pelillä, kun Suomi saa vieraskentällä vastaansa myöhään perjantai-iltana lohkokärki Montenegron. Viime viikon Israel-ottelussa pohkeensa loukannut tähtitakamies Teemu Rannikko palaa ottelussa Suomen pelaavaan kokoonpanoon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia