Suomen korismaajoukkueen tähtitakamies Petteri Koposen äänessä ei ole havaittavissa tyytyväisyydentunnetta, kun hän ruotii perjantaina saavutettua maaotteluvoittoa Saksasta. Ei siitäkään huolimatta, että MM-kisakävijä Saksan kaataminen on Suomelle harvinaista herkkua. Koposen ja kumppaneiden katse on – ja on ollut koko ajan – tukevasti ensi perjantaina käynnistyvissä EM-karsinnoissa.
Ensimmäisen ammattilaiskautensa Italiassa keväällä päättänyt maajoukkuelaituri Gerald Lee jr, 23, kunnostautui Suomen parhaana korintekijänä viime viikolla järjestetyissä miesten PM-kisoissa. Hyvistä otteistaan huolimatta Lee painottaa, että hänen ja ”susijengin” todellinen taso mitataan vasta elokuun EM-karsinnoissa.
Energiapelaajana tunnettu Kimmo Muurinen, 30, nousi ensimmäisen kerran miesten maajoukkuerinkiin elokuussa 2000 Reykjavikissa järjestetyissä PM-kilpailuissa. 202-senttinen Panttereiden kasvatti rikkoi maagisen sadan maaottelun rajan Ruotsin Sundsvallissa järjestettävien PM-kisojen sunnuntaisessa Islanti-ottelussa.
Miesten maajoukkueen takamiesjaostoon kuuluva Tuomas Iisalo, 28, sai viime kaudella korvaamatonta kokemusta kansainvälisistä peleistä Espoon Hongan pelatessa VTB United -liigaa. Iisalo uskoo, että VTB:sta saamiensa kokemusten turvin hän on entistä valmiimpi pelaamaan rooliaan EM-kisoihin pyrkivässä ”susijengissä”.
Puolustuspään niskalenkkinä leimansa Suomi-korikseen lyönyt Vesa Mäkäläinen, 24, teki viime kesänä läpimurtonsa miesten maajoukkuepaitaan liimaamalla mm. Israelin Omri Casspin ja Italian Marco Belinellin EM-karsinnoissa. Uuteen maajoukkuekauteen Mäkäläinen lähtee päättyneen liigakauden tuoman itseluottamuksen turvin.
Elokuussa 2010 rakettimaisen nousun miesten maajoukkueeseen tehneellä Sasu Salinilla, 20, on takanaan ikimuistoinen kausi slovenialaisen Euroliiga-joukkue Union Olimpija Ljubljanan takakentällä. Tänä kesänä Salin toivoo menestyksekkäälle vuodelleen jatkoa aina Liettuan EM-kisoista asti.
Miesten maajoukkueen tarkka-ampujajaostoon kuuluvan Samuel Haanpään, 24, valmistautuminen maajoukkuekesään on täydessä vauhdissa. Rikkonaisen pelikauden 2010/11 jälkeen keravalaislähtöinen Haanpää on asettanut kesälle 2011 kaksi päätavoitetta: pelata ehjä kesä sinivalkopaidassa ja auttaa Suomi kuudentoista vuoden tauon jälkeen aina EM-kisoihin asti.
Lähes 11 vuotta sitten ensiesiintymisensä naisten maajoukkueessa tehnyt Reetta Piipari, 31, pelaa ensi viikonloppuna Liettuassa uransa sadannen naisten maaottelun. Piiparilla on takanaan monta ikimuistoista hetkeä maajoukkueuraltaan, mutta hän uskoo parhaiden maajoukkuehetkien siintävän vielä edessäpäin.
Tapiolan Honka on saalistanut viimeisenä kymmenenä vuotena I kilpailuluokan Kultaisen Korin, ja seuran juniorit menestyvät poikkeuksetta sekä valtakunnallisissa SM-sarjoissa että alueellisissa sarjoissa. Reilu viikko sitten Koripalloliiton kauden päätöstilaisuudessa vuoden koripallojohtajana palkittu Hongan puheenjohtaja Mika Numminen uskoo, että Hongan asema vahvistuu entisestään tulevina vuosina.
Tampereen Pyrinnön sekä Korisliigan vuoden ulkomaalaispelaajaksi äänestetyn Damon Williamsin, 37, polut ovat kasvaneet lopullisesti yhteen. Tamperelaisseura antoi 12 vuotta sitten Williamsille tämän kaipaaman mahdollisuuden näyttää kykynsä eurokentillä, ja nyt Pyrinnön ja Williamsin yhteinen taival on tuottanut Tampereelle kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta.
Naisten maajoukkueen ja jyväskyläläisen HoNsU:n Dionne Pounds, 26, on uransa huipulla. Jyväskylän yliopistosta urheilupsykologian maisteriksi vastikään valmistunut Pounds äänestettiin Koripalloliiton kauden päätösgaalassa vuoden pelaajaksi, ja seuraavaksi edessä ovat maajoukkueen EM-karsinnat, joita Pounds odottaa innostuneena ja itsevarmana.
Kun Tampereen Pyrintö varmisti keskiviikkona toisen perättäisen Suomen mestaruutensa, maajoukkuesentteri Antti Nikkilä, 32, pääsi samalla tuulettamaan uransa ensimmäistä SM-kultaa. ”Kangasalan jätti” saavutti samalla yhä harvinaisemmaksi käyvän merkkipaalun: mestaruuden kasvattajaseuransa riveissä.
Joensuun Katajan seuraikoni Petri Virtanen, 30, on viiden vuoden tauon jälkeen jälleen tilanteessa, jossa vain yksi voitto erottaa hänet Suomen mestaruudesta. Kiihkeän finaalisarjan aikana hallitsevan mestarin Tampereen Pyrinnön kotikentällään kahdesti kukistanut Kataja on keskiviikkona kauden suurimman haasteensa edessä, kun sen on voitettava vieraissa Pyrintö, joka on hävinnyt kotonaan vain kahdesti.
Tampereen Pyrinnön pelibussi suuntaa vappupäivänä toisen kerran kohti Joensuuta Korisliigan finaalien merkeissä. Viime keskiviikkona pelatussa finaalien toisessa osaottelussa Kataja oli Pyrintöä vahvempi, mutta Pyrintö-kapteeni Antero Lehto uskoo, että maanantaina tamperelaiset poistuvat Joensuun Areenan parketilta kultamitalit kaulassaan.
Kevään 2011 miesten SM-finaalit saivat uuden käänteen keskiviikkona, kun Joensuun Kataja käänsi toisen osaottelun päätösminuuteilla Tampereen Pyrinnön selkeähkön johdon voitokseen. Ensimmäisiä SM-finaaleitaan pelaava Juha Sten, 27, uskoo Katajan voitontahtoon, kun ottelusarja siirtyy Joensuusta takaisin Pyynikille.
Tampereen Pyrinnön veteraanilaituri Antwine Williams, 35, on tasaisen hyvän runkosarjakauden jälkeen parantanut vähitellen otteitaan pudotuspeleissä kierros kerrallaan. Maanantain finaaliavauksessa Williams nousi tulivoimaisen Pyrinnön ykköstykiksi. Vaikka Korisliigan finaalisarjan tärkeä avausvoitto kirjattiin Pyrinnön hyväksi, Williams muistuttaa, että mestaruuteen vaaditaan täydet kolme otteluvoittoa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia