Suomen miesten koripallomaajoukkue on kääntynyt loppusuoralle valmistautuessaan syyskuussa pelattaviin EM-karsintoihin. Karsinnan kenraalinharjoitukset pelataan torstaina Helsingissä ja perjantaina Espoossa Unkaria vastaan. Suomi avaa EM-karsinnat 3. syyskuuta kohtaamalla Itävallan Helsingin Jäähallissa.
Suomi kamppailee sijoista 5-6 Tallinnassa pelattavan 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-turnauksen päätöspäivänä sunnuntaina. Lauantain sijoituspelissään Suomi selätti Puolan lukemin 60-48. Voitossa oli Suomelle revanssin makua, sillä vielä alkusarjassa Puola tarjoili Suomelle sen ainoan tappion.
Ruotsin miesten koripallomaajoukkue on rankaissut Suomea kovalla kädellä jo kahdesti lyhyen ajan sisällä. Runsas viikko Ruotsi riisti Tampereella isänniltään PM-kullan kolmen pisteen haamuheitolla ja sunnuntaina sinikeltaiset tekivät lähes yhtä katalan tempun Baltic Sea Cupin finaalissa Malmössä.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Islannin murskaavasti luvuin 89-35. Voitollaan susittaret varmistivat lohkovoittonsa ja pelaavat jatkossa alemman loppusarjan voitosta ja samalla sijoista 9.-11. Huomenna vastaan astelee Luxemburg.
Kesälomilta virkeinä palanneet Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko ovat liittyneet syyskuussa pelattaviin EM-karsintoihin valmistautuvan Suomen koripallomaajoukkueen vahvuuteen. Kaksikko käynnistää kautensa lauantaina Malmössä, jolloin Suomi kohtaa Baltic Sea Cupin avausottelussaan Iso-Britannian.
Korisliigan hallitseva tuplamestari Lappeenrannan NMKY on hankkinut riveihinsä 23-vuotiaan Brice Assien. Assie on 198-senttinen ja peräti 116-kiloinen laituri, joka Lappeenranta-pestin myötä siirtyy ensimmäistä kertaa Eurooppaan.
Syksyllä pelattaviin EM-karsintoihin valmistautuvan Suomen naisten koripallomaajoukkueen vahvuuteen yhden vuoden tauon jälkeen liittynyt Michaela Moua, 29, siirtyy seuratasolla ensi kaudeksi Kroatiaan. Moua on solminut yhden kauden mittaisen sopimuksen Kroatian hallitsevan mestarijoukkueen Gospic Osiguranjen kanssa.
Suomen miesten koripallomaajoukkue käynnisti pelillisen valmistautumisen syksyn EM-karsintoihin kahdella hienolla vierasvoitolla viime viikolla Virosta. Ensimmäisessä Viro-ottelussa 100 maaottelun rajapyykin saavuttaneen päävalmentaja Henrik Dettmannin luotsaaman maajoukkueen tiivis ottelutahti jatkuu tällä viikolla Tampereella pelattavissa PM-kisoissa. Tampereen Pyrinnön kasvatti, ensi kaudella Tshekin mestarin Nymburkin riveissä pelaava 28-vuotias ja 210-senttinen sentteri Antti Nikkilä veti vahvat ottelut Virossa.
Suomen Koripalloliiton järjestämä Nordea Street Basket –kiertue päättää tämän kesän matkansa Helsinkiin lauantaina 26.8. Pelit käynnistyvät Paloheinän ulkoilumajan parkkipaikalla junioreilla kello 10:00 ja aikuisilla klo 13:00.
Suomen voittokulku jatkuu 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailuissa. Joukkueen neljäs voitto kirjattiin ylemmän jatkosarjan avausottelussa Makedoniaa vastaan. Vasta 18-vuotiaan Petteri Koposen johdattamana suomalaiset olivat etevämpiä lukemin 77-68.
Suomen maajoukkuesentteri Antti Nikkilä, 27, on sopinut vuoden mittaisesta pestistä tuoreen Tshekin mestarin Nymburkin kanssa. Tshekin liigan lisäksi 210-senttiselle Nikkilälle on luvassa kansainvälisiä pelejä, sillä Nymburk osallistuu FIBA EuroCupiin.
Korisliigassa pelaava Kouvot on tehnyt 1+1–vuotisen jatkosopimuksen 28-vuotiaan ja 192-senttisen Petri Jaakkolan kanssa. Tuleva kausi on Jaakkolan seitsemäs kausi kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.
Kahtena keväänä koripallon SM-kultamitalin kaulaansa pujottanut Mika Turunen jatkaa Lappeenrannan NMKY:n vastuuvalmentajana kaksi seuraavaa kautta, jos hän ei saa sopimusta ulkomaille 16. kesäkuuta mennessä.
Naisten SM-sarjassa viime kaudella pelannut Tampereen Pyrintö luopui SM-sarjapaikastaan. Liittohallituksen päätöksen mukaisesti paikkaa tarjottiin karsintasarjassa seuraaville joukkueille Jyväskylän HoNsU:lle ja ToPo Juniorit ry:lle.
Salon Vilpas lähtee tulevaan I divisioonakauteen tutussa komennuksessa. Vilpas on solminut vuoden mittaisen valmentajasopimuksen Tero Järvisen (43) kanssa. Viime kaudella hän toimi seuran A-poikien ja 22-vuotiaiden vastuuvalmentajana sekä edustusjoukkueen apuvalmentajana Pasi Järvisen vierellä.
Kouvot ry:lle myönnettiin Koripalloliiton Kultainen Kori-laatusertifikaatti tiistai-iltana Mansikka-aholla pidetyssä kauden päätöstilaisuudessa. Lisäksi nuorten parlamentin järjestämässä tilaisuudessa leikkimielisten kisojen lisäksi palkittiin mm.seuran eri-ikäisiä junioripelaajia.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia