Kaksi ottelua, joiden yhteistulos ratkaisee EM-karsintojen A-divisioonaan nousevan joukkueen. Asetelma on selkeä, kun Suomen koripallomaajoukkue iskee yhteen pudotuspeleissä Romanian kanssa. Ensimmäinen ottelu pelataan Tirgu Muresissa tiistaina, toinen ja ratkaiseva Vantaan Energia Areenalla ensi lauantaina (15.9.)
Suomen koripallomaajoukkue pelaa alkavalla viikolla kaksi elintärkeää ottelua Romaniaa vastaan. Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee, kumpi joukkueista nousee A-divisioonaan. Otteluista ensimmäinen pelataan Romanian perukoilla Tirgu Muresissa tiistaina ja toinen sekä ratkaiseva Vantaan Energia Areenalla lauantaina (15.9.).
Lauantaina Vantaalle kokoontunut Suomen koripallomaajoukkue suuntaa kohti Romaniaa maanantaina. Edessä on kaksiosainen pudotuspelitaisto Romaniaa vastaan, jonka voittaja nousee A-divisioonaan. Sunnuntaina syntymäpäiviään viettävät maajoukkuetähdet Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko ovat elintärkeiden otteluiden kynnyksellä luottavaisina.
Suomen koripallomaajoukkue näytti odotetusti kaapin paikan lohkojumbo Luxemburgille EM-karsintojen alkusarjan viimeisessä ottelussaan. Suomi rallatteli vastustajastaan helpon 100-59-voiton. Jo aiemmin lohkovoiton varmistanut Suomi varmisti voitollaan sen, että se pelaa kaksiosaisen pudotuspelin jälkimmäisen osaottelun kotikentällään Energia Areenalla 15. syyskuuta. Panoksena pudotuspelissä on nousu EM-karsintojen A-divisioonaan.
Sunnuntaina pelattu EM-karsintaottelu Georgiaa vastaan piti sisällään kauhunhetkiä, kun Suomen pelintekijä Teemu Rannikko menetti tajuntansa kamppailun loppuhetkillä. Tilanteesta selvittiin onneksi säikähdyksellä, vakuuttaa keskiviikkona Vantaan Energia Areenalla pelattavaan Luxemburg-otteluun valmistautuva Rannikko.
Suomen koripallomaajoukkue päättää ottelunsa EM-karsintojen alkulohkossa keskiviikkona Vantaan Energia Areenalla. Vastakkain ovat lohkokärki Suomi ja vielä voitoitta oleva Luxemburg. Ennakkoasetelmasta huolimatta Suomi ei aio sortua sen paremmin löysäilyyn kuin vastustajan aliarvioimiseenkaan.
Suomen koripallomaajoukkue saa Hanno Möttölän vahvuuteensa keskiviikkona (5.9.), kun Susi-paidat päättävät urakkansa EM-karsintojen alkulohkossa Vantaan Energia Areenalla Luxemburgia vastaan. Möttölä on toipunut heinäkuisesta nilkan tähystyksestä ja pelaa keskiviikkona vuoden ensimmäisen maaottelunsa.
Suomen koripallomaajoukkue on kokoontunut Vantaalle ja aloittanut valmistautumisensa sunnuntaina Tbilisissä pelattavaan EM-karsintaotteluun Georgiaa vastaan. Lohkovoiton todennäköisesti ratkaisevan taiston kynnyksellä ilouutinen suomalaisittain on maajoukkueen jäsenten tervehtyminen pelikuntoon viime lauantain Islanti-ottelussa koetuista kolhuista.
Suomen koripallomaajoukkue jatkaa EM-karsinnoissa edelleen puhtaalla pelillä ja on Luxemburg-voiton päässä A-divisioonaan nousijat ratkaisevista pudotuspeleistä. Lauantaina Suomi otti kaivatun pakkovoiton Vantaalla Islannista lukemin 85-66 (44-32) siitä huolimatta, että sinivalkoiset rivit harvenivat jo ennen peliä sekä sen aikana.
Perjantaina vielä hyvävointisena Suomen koripallomaajoukkueen lehdistötilaisuudessa esiintynyt Teemu Rannikko on kuumeen vuoksi sivussa EM-karsintojen lauantaisesta kotiottelusta Islantia vastaan. Rannikon korvaa Suomen kokoonpanossa Juha Sten.
Vuosi on pitkä aika odottaa. Sen ovat joutuneet kuitenkin Suomen koripallomiehet tekemään odottaessaan EM-karsintojen jatkumista. Vajaa vuosi sitten Suomi selvitti EM-karsintojen ensimmäisen puolikkaan täydellisesti tappioitta. Tiistaina Itävallasta käynnistyvään toiseen puolikkaaseen maajoukkue matkasi itseluottamusta puhkuen.
Suomen koripallomaajoukkue alkaa löytää pelirytmiään. Myöhään sunnuntai-iltana joukkue jysäytti melkoisen paukun voittamalla Kroatiassa pelattavan kovatasoisen turnauksen avausottelussa Uuden-Seelannin, MM-nelosen vuodelta 2002. Suomen voittoluvut kirjattiin 85-79 (41-41).
Suomi-koriksen lupaavista nuorista pelaajista koottu haastajamaajoukkue ottaa osaa elokuun 8.-18. päivä Thaimaan Bangkokissa järjestettäviin universiadeihin eli ”opiskelijoiden olympialaisiin.” Universiadeissa mittelee keskenään 24 maata, mukaan lukien maailman huiput USA:sta lähtien. Suomi kohtaa omassa alkulohkossaan Venäjän ja Taipein.
Elo-syyskuussa pelattavaan EM-karsintarupeamaansa valmistautuva Suomen koripallomaajoukkue suuntasi maanantaina kohti Tshekkiä, josta se jatkaa loppuviikolla suoraan Kroatiaan. Suomi pelaa viikon aikana viisi huippukovaa maaottelua. Mukaansa Suomi sai matkalle Teemu Rannikon ja Petteri Koposen, jotka eivät pelanneet viime viikon Ruotsi-maaotteluissa Tampereella.
Suomen koripallomaajoukkue esiintyi tänä vuonna ensi kertaa kotiyleisölleen, kun vastaan asettui Tampereella pelatussa maaottelussa arkkivihollinen Ruotsi. Kimmo Muurinen tasoitti täyden tamperelaiskatsomon riemuksi viime sekunnin kolmosellaan pelin vieden ottelun lisäajalle. Jatkoajalla Suomi selviytyi voittajaksi ilman pelintekijöitäänkin lukemin 86-84 (77-77) (46-45).
Suomen koripallomaajoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa kotiyleisön edessä, kun Tampereella vastaan asettuu 1.-2.8. pelattavissa otteluissa huippuvireessä oleva Ruotsi. Muun muassa Teemu Rannikon ja ”Tampereen oman pojan” Antti Nikkilän tähdittämän Suomen iskukyvyn mittaavat ruotsalaiset kaatoivat viime viikolla maaottelussa Liettuan, vuoden 2003 Euroopan mestarin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia