Jatkonsa EM-karsintojen päätösvaiheessa jo perjantaisella Italia-voitolla varmistanut huippumaa Ranska joutui lähtemään Vantaan Energia Areenalta maanantai-iltana tyhjin käsin. Kesän parhaaseensa yltänyt kotijoukkue Suomi otti EM-karsintaottelun haltuunsa lopullisesti viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Ottelun sankariksi nousi Teemu Rannikko, joka nosti hurmioituneen kotiyleisön istuimiltaan 17 sekuntia ennen loppua säkkiin uponneella kolmosellaan. Suomi avasi EM-jatkokarsintojen voittotilinsä lukemin 77-73 (33-36).
Kahdesta pakkovoiton edessä olleesta joukkueesta voittajana Energia Areenan tiistai-illasta selvisi kokenut Italia, joka puristi Marco Belinellin viime minuutin ratkaisuheitolla 75-77 (34-38) vierasvoiton Suomesta. Teemu Rannikolle tarjoutui kolme sekuntia ennen loppua mahdollisuus viedä Suomi johtoon kolmen pisteen heitollaan, mutta heitto kimposi raudoista Marco Mordenten hyppysiin.
Suomen koripallomaajoukkue esiintyi EM-lisäkarsintojen avauksessaan Paussa ennakkoluulottomasti, mutta joutui taipumaan 7900 katsojan täydessä hornankattilassa Ranskalle tuloksella 82-72 (46-35).
Suomen koripallomaajoukkuetta odottaa lauantaina hikinen iltapuhde, kun se avaa taipaleensa EM-lisäkarsinnassa. Suomen ensimmäinen ”tanssikaveri” karsintakarkeloissa on Ranska, joka marssittaa Palais de Sports de Paun 7900 katsojaa vetävän kotihallin parketilla tukun NBA-miehiä.
Teemu Rannikon ja Petteri Koposen johdolla saumattomasti rullannut hyökkäyspeli takasi Suomelle 102-91 (50-48) voiton Uudesta-Seelannista EM-karsintojen kenraaliharjoituksessa Vantaan Energia Areenalla sunnuntaina. Susilaumalle jäi kuitenkin rutkasti parannettavaa levypallotilanteissa, sillä vierasjoukkue sinnitteli pelissä mukana viemällä levypallot nimiinsä murskaluvuin 38-13.
Heikko viimeistely ja virhevaikeudet koituivat Suomen turmioksi Universiadien sijoitusottelussa Kanadaa vastaan lauantaina. Kanada karkasi Suomelta puoliajan jälkeen ja voitti ottelun selvästi 88-63 (39-32). Suomi päätyi kisoissa lopulta kymmenennelle sijalle.
Suomi haki toisen perättäisen voittonsa Serbian Universiadeissa kukistamalla loppusarjan avausottelussa Ukrainan 67-62 (37-36). Vähäkorisella päätösjaksolla Suomi selvisi Ukrainan paikkapuolustuksesta kuivin jaloin kypsän hyökkäyspelinsä turvin.
Toisen puoliajan tiivistynyt puolustuspeli siivitti Suomen niukkaan 70-66 (32-41) voittoon Kreikasta Universiadien ylemmässä jatkosarjassa. Voittonsa myötä Suomi varmisti pelaavansa loppusarjassa sijoista 9.-12.
Suomen universiadijoukkueen ottelut maailman parhaita koripallomaita vastaan saivat jatkoa myöhään maanantai-iltana, kun Suomi kohtasi Universiadien ylemmässä jatkosarjassa isäntämaa Serbian. Suomi ei arastellut turhia Belgradin Areenan 4000-päisen kotiyleisön edessä, vaan pakotti Serbian työskentelemään täydet 40 minuuttia 70-82 (32-41) voittonsa eteen.
Universiadeissa avausvoiton Etelä-Koreasta torstaina hakenut Suomi sinnitteli perjantain ottelussa ylivoimaisen ennakkosuosikki USA:n matkassa runsaat seitsemän minuuttia, jonka jälkeen USA karkasi 13-0-jakson myötä tavoittamattomiin. Läpi ottelun intensiteettinsä säilyttänyt USA päihitti Suomen lopulta murskaluvuin 87-40 (39-19).
Suomen Universiadijoukkue avasi kisaurakkansa voitokkaasti kukistamalla avausottelussaan tasapainoisen esityksen myötä Etelä-Korean 90-75 (47-33).
Anton Mirolybovin valmentama Suomen universiadijoukkue on ottanut tavoitteekseen ylempään jatkosarjan selviytymisen Serbian Belgradissa torstaina käynnistyvissä 25. Universiadeissa. Alkulohkossa Suomi saa vastaansa Etelä-Korean sekä kisojen ennakkosuosikeihin kuuluvan USA:n.
20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkoi puhtaalla pelillä Helsingin Urheilutalossa pelattavan Baltic Cupin toisena päivänä hakemalla 74-70 (43-29) voiton Ruotsista. Suomen universiadijoukkueen päivä oli puolestaan synkkä – Norjan 20-vuotiaat rankaisivat laiskasti esiintynyttä universiadijoukkuetta selkein 81-60 (40-33) -lukemin.
Helsingin Urheilutalolla pelattavan Baltic Cupin avauspäivä oli suomalaisittain menestyksekäs. Miesten universiadijoukkue käynnisti turnauksen päihittämällä Ruotsin 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen 84-66 (51-36), jonka jälkeen Suomen 20-vuotiaat miehet kurittivat Norjan 20-vuotiaita 78-64 (47-29).
Yhdysvaltojen NCAA-yliopistosarjasta takaisin Suomeen palannut Forssan Alun Juta Jahilo palkittiin naisten SM-sarjakauden 2008-09 parhaana pelaajana. Koripalloliitto palkitsi puolestaan finaalien parhaan pelaajan palkinnolla Espoo Teamin Siiri Nuutisen.
Eurokentiltä takaisin Suomen koripalloparketeille syksyllä palannut Tampereen Pyrinnön 210-senttinen Antti Nikkilä palkittiin pronssikauden päätteeksi Korisliigan vuoden pelaajana. Eniten palkintoja kauden päätösgaalassa kahmi kuitenkin Namika Lahden Vesa Mäkäläinen, jonka Korisliigan valmentajat ja kapteenit äänestivät sekä vuoden puolustuspelaajaksi että vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi. Koripalloliitto palkitsi Mäkäläisen myös Korisliigan finaalien arvokkaimpana pelaajana.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia