Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt kahdentoista pelaajan miehistönsä torstai-illan MM-jatkokarsinta-avaukseen Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Vanhojen tuttujen lisäksi torstain joukkueessa on peräti neljä MM-karsintadebyyttinsä tekevää pelaajaa.
Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn kiertueella järjestetään yhteensä 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
Vuosien 2011 ja 2015 EM-kisoissa Susijengi antoi Bosnia-Hertsegovinalle isän kädestä, mutta torstain MM-jatkokarsinta-avaukseen vieraaksi saapuva joukkue on liikkeellä nimekkäillä miehistöllään hetkeen. Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala kertoo Bosnian noudattavan Jugoslavia-koripallon ihanteita NBA-miehensä Jusuf Nurkic ja Dzanan Musa keihäänkärkenään.
Minna Mali palaa takaisin naisten Korisliigaan kasvattajaseura Tapiolan Hongan paidassa. 21-vuotias Mali keskittyi menneen kauden ajan opiskeluun, eikä pelannut naisten edustusjoukkueessa.
Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 25-vuotiaan USA:n ja Puerto Ricon kansalaisuuden omaavan 203-senttisen Christopher Ortizin kanssa.
Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen Leland King II:n kanssa. King, 23, valmistui kalifornialaisesta Santa Barbaran yliopistosta viime keväänä.
Kouvot on solminut 1+2 -mallisen pelaajasopimuksen Sebastian Bookerin, 25, kanssa. Lahden NMKY:n kasvatti on pelannut korisliigaa aiemmin Namika Lahden ja Karhu Basketin riveissä.
Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn kiertueella järjestetään yhteensä 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
Torstaiksi Espoo Metro Areenalle Susijengin vieraaksi saapuva Bosnia-Hertsegovina aloittaa MM-jatkokarsinnat K-lohkon jumbona, mutta Portland Trailblazerissa läpimurtonsa tehnyt 213-senttinen ja 24-vuotias Jusuf Nurkic tuo joukkueelle uudella tavalla iskuvoimaa ja uskottavuutta, kertoo Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala.
Kouvolan Poikien kasvatti ja kevään 2016 Suomen mestari Alexander Madsen, 23, otti urallaan uuden haasteen vastaan siirtyessään USK Prahasta Espanjan ACB-liigaa ja Euroliigaa pelaavan CB Gran Canarian joukkueeseen. Susijengin vahvuuteen maanantaina palannut Madsen kertoo valmistautumisen uuteen seurajoukkuekauteen alkaneen uusien haasteiden merkeissä.
Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn kiertueella järjestetään yhteensä 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
Susijengin harjoitusvahvuuteen sunnuntaina palanneet viisinkertaiset arvokisakävijät Mikko Koivisto, Petteri Koponen ja Sasu Salin ovat seuranneet tarkalla silmällä joukkueen nuoremman jaoston esityksiä alkusyksyn maaotteluissa. Konkarit jakavat auliisti kiitoksia nuoremmille pelaajille MM-jatkokarsintojen avausviikon alkaessa.
Loppukesän ja alkusyksyn seurajoukkueensa Unicaja Malagan riveissä viettänyt Susijengin sytyttäjä Sasu Salin, 27, palasi tänään lauantaina Suomeen. Salin on kuulunut joukkueen ratkaisijoihin koko kuluvan vuosikymmenen ja valaa uskoa Susijengin mahdollisuuksiin edetä jatkokarsintojen kautta Kiinan MM-kisakentille.
Tampereen Pyrinnöstä ponnistava Topias Palmi löi alkutahdit heittämällä 13 pistettä avausneljänneksellä ja vasta 18-vuotias HNMKY-kasvatti Ville Tahvanainen oli silkkaa liekkiä loppuhetkillä, kun Susijengi jatkoi voittoputkeaan kaatamalla Latvian Riiassa 84-86 (42-49).
Suomalaisen koripalloväen on tavoittanut suru-uutinen. Helsingin Jyryn kasvatti ja urallaan 74 miesten maaottelua pelannut Juhani ”Jussi” Keto on nukkunut pois 26. elokuuta, 70 vuoden ikäisenä.
Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn kiertueella järjestetään yhteensä 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia