Suomen naisten 20-vuotisten joukkue vei Helsingissä viikonlopun kolmesta Tshekki-maaottelusta yhden voiton 91-73 ja kaksi muutakin maaottelua ratkesivat vasta aivan loppuhetkillä.
Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen NBA-pelaaja Hanno Möttölä, 28, on tavallaan oudon, mutta samalla mieluisan tilanteen edessä.
Koripallon naisten SM-sarjan hallitseva Suomen mestari BC Nokia vahvistuu maajoukkuelaituri Jenni Laaksosella. Laaksonen pelasi viime kauden Espanjan pääsarjassa Puig d’en Valls Eulàlian riveissä.
Koripallon naisten maajoukkueen päävalmentaja Risto Piipari on nimennyt kesän harjoitteluryhmän. Naisten maajoukkue valmistautuu elokuussa pelattavaan EM-jatkokarsintaan, jossa kymmenen maata tavoittelee viimeistä EM-kisapaikkaa. Suomi kohtaa elokuussa kotona ja vieraissa Unkarin sekä Puolan.
Turkulaisen nousijajoukkueen Aura Basketin riveissä koripalloliigan vuoden tulokkaaksi ja puolustuspelaajaksi valittu Juha Sten, 21, siirtyy ammattilaiseksi Saksaan.
Pussihukkien naisten joukkue vahvistuu kolmella pelaajalla. Heli Roukanoja on solminut kaksivuotisen sopimuksen seuran kanssa. Myös Saara Silvonen ja Lotta Aaltonen allekirjoittivat ensi kauden kattavat sopimukset.
Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon edustama italialaisseura Scavolini Pesaro vaihtaa päävalmentajaa.
Keväällä 2004 julkaistuihin nuorten valtakunnallisten sarjojen aikatauluihin kaudelle 2005-2006 on jouduttu tekemään muutoksia.
Miesten Sparliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt pelaajasopimuksen mallia 1+1 -vuotta heittävän takamiehen pelipaikkaa pelaavan Jarno Nikulan, 31 vuotta, kanssa.
Pelaajaurallaan Suomen kansalaisuuden saanut koripallovalmentaja Gordon Herbert, 46, on kovassa nosteessa Euroopan kentillä.
Koripalloilun I divisioonaan valmistautuva Salon Vilpas sai ikävää tiedotettavaa Norjasta. Bergeniläistä Ulriken Eagles -seuraa kaksi vuotta valmentanut ja Vilppaan kanssa esisopimuksen tehnyt William Voigt ei lupailuista huolimatta valmenna ensi kaudella Salossa. Uuden valmentajan haku on parhaillaan käynnissä.
Koripallokauden 2005-06 ulkomaalaiskiintiöt eri sarjatasoilla olivat Suomen Koripalloliiton liittohallituksen esityslistalla perjantaina (13.5.). Hallitus päätti säilyttää ulkomaalaiskiintiöt ennallaan Sparliigassa, naisten SM-sarjassa sekä naisten I divisioonassa. Sen sijaan miesten I divisioonan kiintiöön tuli muutos, kun sarjassa sallitaan tulevalla kaudella kaksi EU- ja ETA-alueen ulkopuolista vahvistusta.
Salon Vilpas on tehnyt ensimmäisen siirtonsa kevään markkinoilla. Tommi Koskisen paikan Vilppaan peräsimessä täyttää amerikkalainen William Voigt, 30. Vilppaan ja Voigtin sopimus on mallia 1+2. Vilppaan tavoitteena on nousta heti ensi kauden jälkeen takaisin Sparliigaan.
Kuutena viime kauten naisten SM-finaaleissa esiintynyt ja neljä Suomen mestaruutta voittanut helsinkiläinen Pantterit on nimittänyt uudeksi päävalmentajakseen tamperelaisen Ilpo Rantasen. Päättyneellä kaudella Rantanen johdatti sarjanousija Tampereen Pyrinnön puolivälieriin saakka.
Koripallon Suomen mestaruuden ensi kauden tavoitteekseen asettanut Espoon Honka on saanut riveihinsä kaksi mieluisaa paluumuuttajaa. Helsinkiläistä ToPoa takaisin pääsarjakartalle nostamassa olleet Hemdahlin veljekset Markus ja Jukka palaavat Espooseen vuoden mittaiseksi jääneen Helsingin visiitin jälkeen.
Helsingin näyttävästi koripallon Sparliigaan palauttanut ToPo on solminut yhteistyösopimuksen miesten I divisioonassa pelaavan Rekolan Urheilijoiden kanssa. Yhteistyö keskittyy erityisesti lupaavien nuorten sisäänajoon RU:n divisioonajoukkueessa ja nuorille lahjakkuuksille oikeanlaisen kasvuympäristön luomiseen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia