Euroopan ammattilaiskenttiä jo viimeiset viisi kautta kiertänyt ja kaksissa viimeisissä EM-kisoissa Susijengin Euroopan yhdeksänneksi johdattanut Shawn Huff, 29, siirtyy ensi kaudeksi Saksan Bundesliigaan. 198-senttisen ToPo-kasvatin uusi seura on Neckar Riesen Ludwigsburg.
Koripalloliiton kaikkien sarjatasojen otteluohjelmat julkaistaan täysin uudistuneessa, mobiiliystävällisessä Calmighty-palvelussa syyskuun aikana.
Suomen Naarassusien harjoitusvahvuuteen ja Suomen haastajamaajoukkuetta Kazanin universiadeissa edustanut Laura Saarinen, 21, siirtyy ensi kaudeksi Espanjan kakkosliigaa pelaavaan Ourenseen. Saarinen pelasi viime kaudella Naisten Korisliigaa Forssan Alussa.
Korisliiga-kauteen 2013/14 valmistautuva Namika Lahti on solminut yksivuotisen sopimuksen 24-vuotiaan, kaksimetrisen Storm Warrenin kanssa. Louisiana Staten yliopistosta lähtöisin oleva Warren teki debyyttinsä Euroopassa viime kaudella pelatessaan Hollannin pääsarjaa Den Helderin joukkueessa.
Viisi voittoa kahdeksasta ottelusta, toinen perättäinen EM-kisojen yhdeksäs sija, EM-rankingissa takana mm. Puola, Turkki, Kreikka ja Venäjä. Susijengin takakentän peruskallio Teemu Rannikko, 33, kieltäytyy puhumasta yllätyksestä: Suomen vilpitön tavoite oli voittaa kaikki EM-kisoissa pelaamansa pelit.
Kahden vuoden takaisissa Liettuan EM-kisoissa Susijengin tehopelaajina tilastojen valossa loistaneet Tuukka Kotti ja Petteri Koponen nousivat myös Slovenian kisakentillä kärkisijoille. Kotti teki vahvaa työtä levypallotilastoissa ja Petteri Koponen syöttö- ja riistotilastoissa.
Suomen miesten maajoukkueen toinen perättäinen EM-kisojen yhdeksäs sija on tosiasia. EM-jatkosarjan viimeisessä ottelussaan myöhään maanantai-iltana Susijengi löysi raivokkaan joukkuepuolustuksen rinnalle hurmoksellisen heittopelin ja hiljensi Ljubljanan Stozice Areenan 12,900-päisen kotikatsomon 92–76 (42–42)-voitollaan.
Edellisissä otteluissaan Slovenialle ja Kroatialle taipunut alkulohko D:n voittaja Italia sai kunnian olla kolmas joukkue vuoden 2013 EM-kisoissa, joka kaatoi hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan. Italian voitto kirjattiin jatkoajalla luvuin 86–81 (37–37, 70–70). Samalla Kroatia päätti Kreikan EM-kisaurakan valtavaan pettymykseen 92–88 (36–34, 65–65, 77–77)-voitollaan.
Korisliiga-kauteen 2013/14 valmistautuva Salon Vilpas sai maanantaina maahan uuden sisäpelaajansa. 203-senttinen ja 108-kiloinen James Padgett korvaa heikkokuntoiseksi osoittautuneen Matt Pilgrimin Vilppaan korin alla. Padgett tulee Saloon suoraan Marylandin yliopistosta.
Joensuulaisen Kataja Basketin ja Antti Kanervon, 24, välinen sopimus alkavasta koripallokaudesta 2013/14 on vahvistunut. Alun perin heinäkuussa solmittuun sopimukseen kuului ulkomaanpykälä, joka olisi mahdollistanut Kanervon siirtymisen ulkomaille ennen syyskuun puoltaväliä.
Tony Parkerin Ranska ei saanut hyökkäyspeliään missään vaiheessa raiteilleen, kun Serbia pokkasi jatkolohko E:n kärkisijan 77–65 (38–31)-voitollaan Ranskasta. Liettua haki kolmannen voittonsa yhtä monesta jatkosarjan ottelusta nujertamalla Ukrainan 70–63 (32–30).
Susijengin urakka kesän 2013 EM-kisoissa päättyy maanantaina EM-jatkosarjan otteluun kisaisäntä Sloveniaa vastaan Ljubljanan Stozice Areenalla. Toinen peräkkäinen matka Euroopan 12 parhaan joukkoon ja Susijengin tuottama kollektiivinen ilo ovat löytäneet tiensä suomalaisen urheiluyleisön sydämeen, joka on näkynyt mm. Twitterissä runsaslukuisina kehuina, kannustuksina ja kiitoksina.
Maajoukkuekesä 2013 päättyy Suomen Susijengin osalta maanantaina, kun EM-kisojen isäntäjoukkue Slovenia toivottaa suomalaisvieraansa tervetulleeksi täpötäydelle Ljubljanan Stozice Areenalle.
Torstain EM-jatkosarja-avauksessa Susijengin nitistänyt Kroatia jatkoi vahvaa menoaan jyräämällä D-lohkon voittajan Italian pistein 76–68 (31–36). Goran Dragicin huippuillan tahdittama Slovenia puolestaan jyräsi Kreikan 73–65 (43–27). Slovenia ja Kreikka varmistivat näin paikkansa EM-puolivälierissä.
Kynsin hampain paikasta EM-puolivälierissä pelannut Suomen Susijengi ei antanut mitään ilmaiseksi hallitsevalle Euroopan mestarille Espanjalle EM-jatkosarjan ottelussa. Tulikuuman kolmoskäden Ljubljanan Stozice Areenalle tuoneen José Calderónin johdattama Espanja karkasi kuitenkin Suomelta neljännellä jaksolla omille teilleen ja tyylitteli voiton pistein 82–56 (42–30).
EM-jatkosarjansa 34 pisteen tappiolla Latviaa vastaan aloittanut Ukraina siirtyi takaisin oikealle raiteelle nujertamalla yllätyksellisesti Serbian pistein 82–75 (44–40). Liettua eliminoi Belgian haaveet paikasta kahdeksan parhaan joukossa ja Ranska pöllytti Latviaa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia