Suomen koripallomaajoukkueen yhteinen kesäharjoittelu käynnistyy ensi viikolla, 10.-11. päivinä kesäkuuta, Helsingissä järjestettävällä leirillä. Maajoukkueen kesäharjoitteluun on kutsuttu 21 pelaajaa, joilla on edessään kesä-elokuun välisenä aikana 30 harjoitus- ja pelipäivää.
Lappeenrannan NMKY:n heittävät takamiehet Ari Mikkola ja Harri Riikonen ovat solmineet jatkosopimukset seuran edustusjoukkueen kanssa. Tuoreiden sopimusten myötä SM-Koriksessa kuudenneksi sijoittuneella joukkueella on koossa kahdeksan pelaajasopimusta pelikaudelle 2002-03.
SM-Koriksen puolivälierissä Joensuun Katajan viidenteen otteluun pakottanut Lappeenrannan NMKY on solminut jatkosopimuksia. Nimensä papereihin ovat rustanneet amerikkalaisvahvistus Mark Neal sekä Lassi Utrio.
Suomen korismiehet olivat pystyneet hyvin nollaamaan maanantaisen tappion Ruotsille sekä avainpelaaja Maurizio Pratesin loukkaantumisen, kun joukkueet iskivät yhteen uudestaan tiistaina Espoossa. Suomi esitteli kotiyleisölleen iloista ja rentoa joukkuehyökkäystä sekä tiivistä puolustustyöskentelyä. Lopputuloksena oli maukas 93-90-voitto vuoden 2003 kotikilpailuihinsa valmistautuvasta Ruotsista.
Yksi erinomainen ja yksi kohtuullinen neljännes eivät riitä kansainvälisen ottelun voittoon. Suomen nuori maajoukkue sai asiasta kokemusta, kun mainiosti maaottelun Ruotsia vastaan Lappeenrannassa maanantaina aloittanut ryhmä hukkasi hyvän vireensä ensimmäisen jakson jälkeen ja joutui lopulta taipumaan vierailleen lukemin 72-79.
SM-Koriksessa pelaava Lappeenrannan NMKY on hankkinut riveihinsä kovan luokan vahvistuksen. Maajoukkuelaituri Pasi Riihelä palaa takaisin Suomen koripalloparketeille ja siirtyy lappeenrantalaisjoukkueen vahvuuteen loppukauden kattavalla sopimuksella.
Mahdollisuutensa jatkopaikkaan viime keskiviikon Irlanti-ottelussa menettänyt Suomen koripallomaajoukkue osoitti lauantaina Sveitsissä kovaa ammattiylpeyttä. Ottelun merkityksettömyydestä huolimatta Suomi kaivoi sotakirveen esille ja kaatoi Sveitsin lukemin 75-67.
Irlanti juotti Suomen koripallomaajoukkueelle karvasta kalkkia voittamalla Salohallin jännitysnäytelmän niukkaakin niukemmin 84-81. Maajoukkueen kannalta tappio tarkoittaa todennäköisesti sitä, että matka vuoden 2003 EM-kisoihin katkesi alkuunsa.
Suomi oli toivotun ylivoimainen Islantia vastaan keskiviikon EM-karsintaottelussa Espoon LänsiAuto Areenalla. Islantilaiset saivat oppitunnin sisäpelaamisen aakkosista ja saivat maistaa myös omaa lääkettään, kun Suomi intoutui latomaan avausjaksolla kolmen pisteen heittoja oikein urakalla sisään. Suomen voittolukemat kirjattiin tasapainoisen esityksen jälkeen 97-66 (53-26).
Suomen ja Ruotsin välinen oli juuri niin tasainen kuin ennakkoon osattiin odottaakin. Joukkueiden neljä viimeistä kohtaamista olivat päättyneet kaikki alle kahdeksan pisteen eroilla. Keskiviikko-iltana Södertäljen illassa Suomi onnistui nipistämään arkkivihollisestaan niukkaakin niukemmin 85-86-voiton. Suomi nousi voittoon hienosti ottelun toisella puoliajalla sankarinaan voittopisteet upottanut Hanno Möttölä.
Alppimaan miehet eivät jättäneet Suomen vierailullaan epäselväksi kumpi oli parempi koripallojoukkue lauantaina Kouvolan Jäähallissa. Sveitsi otti vaisusti pelannanneesta Suomesta selätysvoiton lukemin 73-60 ja jätti Suomen odottamaan edelleen avausvoittoaan EM-karsinnoissa.
Suomen koripallomiehet avasivat EM-karsintaruljanssinsa niukalla 68-70-vierastappiolla Irlannille Dublinissa myöhään keskiviikkoiltana. Irlannin voiton sinetöi Damien Sealy, joka upotti summerin soidessa heittonsa korisukan läpi.
Suomen koripallomaajoukkue pystyi pitämään isäntiään ahtaalla Tshekin Mlada Boleslavissa keskiviikko-iltana vain puoliaikaan saakka. Tauolle mentiin Tshekin johtaessa pisteellä (40-39). Toisella puolikkaalla selkeästi vieraitaan isompi tshekkiläissommitelma jyräsi vastustamattomasti 100-70-voittoon.
Suomen koripallomaajoukkueen Tshekin matka käynnistyi tappiollisissa merkeissä. Kotiyleisönsä edessä Usti nad Labemissa pelannut Tshekki oli tyly isäntä ja vei voiton Suomesta lukemin 67-55 joukkueiden ensimmäisessä harjoitusmaaottelussa.
Suomen ja Israelin odotettu kohtaaminen lässähti alkuunsa. Edelleen ilman varsinaista pelintekijää esiintyneellä Suomella oli suuria vaikeuksia saada hyökkäyspeliään liikkeelle israelilaispuristuksessa. Menetykset seurasivat toistaan ja Israel karkasi helppoon voittoon.
Suomen koripallomaajoukkueen vakiomiehistöön kuuluva 199-senttinen laituri Pasi Riihelä vaihtaa maisemaa Saksasta Ruotsiin. Riihelä, 24, on solminut kahden vuoden sopimuksen Ruotsin pääsarjajoukkue Magic M7 Boråsin kanssa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia